Enkelit ja demonit / Kuvataide / Marika Tervahartiala Demoni



Yüklə 34,5 Kb.
tarix17.11.2018
ölçüsü34,5 Kb.
#80353

Enkelit ja demonit / Kuvataide / Marika Tervahartiala
Demoni eli daimoni (m.kreik. δαίμωνdaímōn) oli antiikin kreikkalaisilla muun muassa Homeroksen mukaan jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento tai suojelushenkiSokrates kertoi, että hänellä on oma daimonion, joka antoi hänelle neuvoja.[1]

  1. Myöhemmin demoneista tuli alempien jumalolentojen yleisnimi. Antiikin lopulla ja kristinuskossa ja sen värittämässä länsimaisessa noituudessa demoni tuli merkitsemään riivaajia ja pahoja henkiä, jotka olivat niitä enkeleitä jotka olivat langenneet arkkienkeli Luciferin, Saatanan mukana. Platonin oppilas Ksenokrates määritteli demonit viimein pahoiksi henkiolennoiksi. Kristillisessä yhteydessä Saatanan alaisuuteen sijoittuneille on kehittynyt selkeitä persoonallisuuksia nimineen, arvojärjestyksineen ja tehtävineen. Kristityt kehittivät demonin tilalle oman suojelusolennonenkelin, antaen alkuperäiselle kielteisen kuvan. Demoni-sanaa käytetään usein myös muiden kuin kristillisten tai länsimaisten uskomusjärjestelmien pahoistahenkiolennoista. Japanilaisessa kulttuurissa demoni-nimitystä on käytetty hyvistä tai pahoista henkiolennoista, jotka saattavat asustaa esimerkiksi esineissä ja luonnonpaikoissa. Teologiassa ja okkultismissa demoneja koskevia oppeja kutsutaan demonologiaksi.

Juutalaisen Talmudin mukaan demoneita on olemassa 7 405 926 kappaletta.

(Lähde: Wikipedia, haettu 27.9.2016)



Tarvikkeet:

  • A4 / A3 piirrustuspaperia

  • piirtimiä

  • pieniä siveltimiä, mustetta, käsipyyhepaperia

  • nettiyhteys

Mitä teet:

  1. Etsi tietoa enkeleistä ja demoneista: Keitä he eri uskomusten mukaan ovat? Mitä kykyjä heillä on? Millaisia hahmoja enkelit ja demonit ovat ulkoisesti – entä mikä heidän tehtävänsä, olemuksensa on? Ovatko nämä käsitykset muuttuneet ajan myötä/eri uskonnoissa? Etsi erityisesti kuvia: miten näitä mielikuvitusolentoja, jotka edustavat hyvää-pahaa/pimeää-valoa on kuvattu eri aikoina? Etsi jokin oikeasti vanha kuva (esim. keskiaikaisesta raamatusta?!) ja jokin tämän päivän kuva ko. olennoista. Millainen hahmo viehättää/inhottaa sinua - miksi? Keskustele kaverin kanssa!

  2. Pohdi, millaisia enkeleitä/demoneita nykymaailmassa vaikuttaa. Jokin menneen maailman hahmoista, jokin aivan uudenlainen olento? Millainen rooli enkeleillä/demoneilla voisi olla tämän päivän maailmassa? Missä he vaikuttaisivat ja miten? Suunnittele, luonnostele!

  3. Valitse yksi croquis-piirroksistasi ja muunna se enkeliksi/demoniksi. Suunnittele, luonnostele! Kiinnitä erityistä huomiota hahmon asentoon ja eleisiin! Voit käyttää croquis-piirrosta lähtökohtana ja piirtää kokonaan uuden hahmon siihen pohjautuen. Voit myös käyttää valopöytää ja piirtää hahmon läpi – lisätä siihen elementtejä, pintaa, yksityiskohtia..

  4. Piirrä ensin lyijykynällä, viimeistele musteella maalaten. Ääriviiva ja pintastruktuurit riittävät (et tarvitse valöörejä eli valoja ja varjoja tällä kertaa) Säilytä rento jälki, vältä nk. ”rautalankaviivaa”. Panosta hahmon asentoon ja persoonallisuuteen. Anna hahmollesi nimi.


Arviointiperusteet:


  • Hahmon elävyys: asento ja ilmeet

  • Piirrosjälki, viivan elävyys, pintojen vaihtelevuus

  • Hahmon olemus ja tarkoitus nykyaikaan siirrettynä

  • Yleinen tuntiaktiivisuus, omatoimisuus, kyky organisoida omaa työskentelyä, ajan käyttö, toimiminen rakentavana osana ryhmää

Jatkotehtävä:

  • Anna piirroksesi opettajalle, joka kopioi sen kalvolle

  • Katso:

    • http://www.boredpanda.com/amsterdam-tram-game-monster-catching-people/

    • http://www.thisiscolossal.com/2014/11/augdemented-reality-2-animation/

    • https://www.fastcoexist.com/1681826/tiny-people-in-tiny-landscapes-hiding-in-cities-to-change-your-perspective



  • Sijoita kalvohahmosi ulkona/kadulla/kaupungilla maisemaan: Nosta kalvo sopivalle kohdalle, sijoita hahmo osuvasti maisemaan (huom. mittakaava!) ja kuvaa mahdolisimman huolellisesti. Mitä kuvassa tapahtuu? Mihin hahmosi vaikuttaa? Miten hahmosi muuttaa kaupunkimaisemaa?

Arviointiperusteet:

  • Idean oivaltavuus, osuvuus nykypäivänä

  • Hahmon ja maiseman vuorovaikutus, jonkin uuden näkökulman avautuminen

  • Konkreettinen toteutus: Millaisen kuvan sait otettua? Syntyykö illuusio, että hahmo on oikeasti maisemassa? Kuvan sommittelu, värimaailma, rajaus, valokuvan laadulliset seikat kuten terävyys, syvyysvaikutelma, kuvakulman omaperäisyys jne.

  • Oma aktiivisuus, ajankäyttö, omien laitteiden oivaltava käyttö ja hallinta, mahdollinen yhteistyö kaverin kanssa.

Yüklə 34,5 Kb.

Dostları ilə paylaş:




Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©genderi.org 2024
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə