Tekstinkäsittelijä marja leinonen



Yüklə 44,5 Kb.
tarix23.09.2018
ölçüsü44,5 Kb.
#70179



Osasto/Yksikkö
Toiminnallinen osasto / Kirkon koulutuskeskus

Toiminta-ajatus
Kirkon koulutuskeskus (KK) palvelee seurakuntia järjestämällä ja koordinoimalla henkilöstökoulutusta sekä osallistumalla kirkon alan koulutuksen kehittämiseen.

Tärkeimmät tapahtumat yksikön toimintaympäristössä ja toiminnassa kertomusvuoden aikana
Seurakunnat elävät merkittävässä murroksessa, johon vaikuttavat mm. toimintaympäristön muutokset, seurakuntien muuttuvat rakenteet ja toimintojen karsimista vaativa supistuva talous. Nämä ilmiöt heijastuvat seurakuntien toimintaan eri tavoin ja edellyttävät, että kirkon henkilöstökoulutus antaa välineitä työskentelyyn jatkuvan muutoksen keskellä. Muutosprosessit ja kirkon työhön kohdistuvat monitahoiset haasteet edellyttävät myös työntekijöiden työssä jaksamisen tukemista.
Kirkon koulutuskeskuksen tavoitteena on kannustaa seurakuntien johtoa investoimaan henkilöstön kehittämiseen. Kun henkilöstöä ei supistuvassa taloudessa voi lisätä, on entistä tärkeämpää tehdä strategisia linjauksia ja valintoja, osaamiskartoituksia ja henkilöstön kehittämissuunnitelmia, joiden avulla varmistetaan, että seurakuntien toiminnassa on tulevaisuudessakin tarvittava erityisosaaminen ja asiantuntemus. Seurakuntien säästötoimenpiteet näyttävät kuitenkin heijastuvan vahvasti henkilöstön kehittämiseen. Tämä on näkynyt jonkin verran KK:n koulutusten osanottajamäärissä, mutta huomattavasti vahvemmin muiden kirkon henkilöstökoulutusta tarjoavien organisaatioiden toiminnassa. Mikäli kehitys jatkuu pidempään, se tulee vaarantamaan henkilöstön osaamisen, jota kuitenkin tarvitaan toimintaympäristön muutoksissa.
Koulutustoiminnassaan KK edistää sellaisen seurakuntien työkulttuurin rakentamista, jossa tavoitteet ja strategiset valinnat tehdään perustehtävän pohjalta, työtä kehitetään jatkuvien muutosprosessien keskellä, työntekijät löytävät persoonallisen tavan elää kirkon perussanomasta ja rohkaistuvat sen tulkitsemiseen.
Valmisteilla oleva esitys seurakuntarakenteiden muuttamisesta edellyttää syntyvien seurakuntayhtymien muodostumisprosessien tukemista. Koulutuskeskukselle se merkitsee tehtävää vahvistaa konsulttien perus- ja täydennyskoulutusta sekä tarvetta tukea muutoinkin konsulttien työtä yhteistyössä hiippakuntien kanssa.
Yhteiskunnan koulutusrakenteiden murros heijastuu myös kirkon työhön johtaviin tutkintoihin. Toimintavuoden aikana on esitetty muutoksia kaikkien koulutusasteiden tutkinto- ja koulutusrakenteita koskeviin säädöksiin sekä supistettu koulutusalojen aloituspaikkoja ja opiskelijamääriä. Yhteiskunnan päätökset ovat vaikuttaneet esimerkiksi oppilaitosten yhdistymisiin (mm. Kirkkopalvelujen ja Seurakuntaopiton fuusio) sekä oppilaitosten kiristyvään talouteen. Kirkon tavoitteena on näissä prosesseissa turvata uusien työntekijöiden määrälliset ja laadulliset tavoitteet. Muutoksiin vaikuttaminen edellyttää aktiivista toimintaa, mikä heijastuu erityisesti Ammatillisen koulutuksen ryhmän (AKR) työhön.

Talousarviossa hyväksyttyjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden arviointi
Tavoite 1:

KK tukee seurakuntien henkilöstöä toimintaympäristön ja toimintakulttuurin muutosprosesseissa ottamalla muutosprosessit huomioon koulutustoiminnassaan sekä järjestämällä näihin haasteisiin vastaavaa ajankohtaista valtakunnallista ja tarvittaessa myös paikallista koulutusta.



Arvio:

Koulutustoiminnalla on vastattu esitettyihin haasteisiin mahdollisuuksien mukaan. Näitä kuvataan tarkemmin laajempaan toimintakertomukseen sisältyvissä koulutusalakohtaisissa arvioinneissa. Paikallisia koulutushankkeita on toteutettu muutamia.


Tavoite 2:

Koulutustoiminnan keskeisimpiä kehittämishankkeita ovat kanttorien uudistetun täydennyskoulutuksen käynnistäminen, pastoraalikoulutuksen uudistuksen toteuttaminen piispainkokouksen päätösten pohjalta sekä sielunhoidon ja työnohjaajakoulutusten sisällöllinen kehittäminen.



Arvio:

Kanttorien täydennyskoulutus –suunnitelman mukaiset koulutukset käynnistyivät suunnitellulla tavalla. Piispainkokous päätti uudesta pastoraalitutkinnosta joulukuussa 2013, mutta opintokokonaisuuksien toteutussuunnitelmien valmistelutyö käynnistettiin alkusyksyllä 2013. Toteutussuunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2014 aikana. Sielunhoidon ja työnohjauksen koulutusten sisällöllinen kehittämistyö on edistynyt suunnitellulla tavalla.


Tavoite 3:

KK:n johtamassa Ammatillisen koulutuksen ryhmässä ja muilla kirkollisen koulutuksen kehittämisfoorumeilla seurataan yhteiskunnan koulutuspolitiikkaa ja ammatillisen koulutuksen kehittämistä sekä edistetään kirkon kannalta tärkeiden määrällisten ja laadullisten tavoitteiden toteutumista.



Arvio:

Kirkkohallituksen koulutuspoliittisen vaikuttamistoiminnan olennaiset havainnot tullaan esittämään AKR:n vuosittaisessa raportissa huhtikuussa. Vaikuttamistoiminnan painopiste on siirtynyt muutosten seuraamisesta ennakointiin. Tämä muutos on otettu huomioon AKR:n tehtävien ja kokoonpanon valmistelussa.


Kirkon koulutuskeskuksen laajempaan toimintakertomukseen voi tutustua Sakastin koulutussivuilla.
Toimintaa tai taloutta kuvaavat tunnusluvut





Toteutuma 2013

Tavoite 2013

Toteutuma 2012

Toteutuma 2011

Koulutuspäivät1

6328

6130

5493,5

6079

Opintopisteet2

6387

6060

5844

8330

Koordinointi

Koulutussuunnittelun ja koordinoinnin hank­keissa toimittiin yhteistyössä Kirkkohallituksen eri yksiköiden ja kouluttavien organisaatioiden kanssa. Yhteistyöryhmiä oli yli 30.













1 Koulutuspäivä tarkoittaa KK:n järjestämän koulutuksen osanoton kokonaisvolyymiä (kurssilaiset* kurssipäivät)

2 Koulutukseen osallistuneiden suorittamien opintojen kokonaissumma eli kurssilaisten määrä * kurssin opintopisteiden määrä. Yksi opintopiste vastaa opiskelijan suorittamaa keskimäärin 26,7 tunnin työpanosta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.


Yüklə 44,5 Kb.

Dostları ilə paylaş:




Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©genderi.org 2024
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə