F jodor Dostojevskin (1921 1881) romaani on venä

---

4/2008  niin & näin

F

jodor  Dostojevskin  (1921–

1881)  romaani  on  venä-

läisen realismin kulmakiviä. 

Uuden  suomennoksen  ta-

kakansi  tiivistää  miltei  700-sivuisen 

järkäleen  juonenkulun  riemukkaan 

lakonisesti:  ”Nuori  Raskolnikov 

murhaa  rahapulassaan  koronkisku-

rieukon  ja  sairastuu  mielenjärky-

tyksestä.”  Kuten  klassikon  lukeneet 

tietävät,  tässä  ei  suinkaan  ole  koko 

totuus  siitä,  mitä  romaanissa  itse 

asiassa tapahtuu.

Rikos  ja  rangaistus  ilmestyi  12 

osassa  venäläisessä  aikakauslehdessä 

142  vuotta  sitten,  mutta  sen  kan-

sainvälinen  kirjallinen  ja  aatehisto-

riallinen  vaikutus  on  yhä  mittava. 

Olli  Kuukasjärven  uusi  suomennos 

on  eittämättä  kulttuuriteko;  se  tuo 

klassikkoromaanin  elävälle,  nyky-

aikaiselle  suomen  kielelle,  joka  val-

loittaa luultavasti uudet lukijapolvet 

salamaniskun  lailla,  iskien  hermoon 

kuin  tuhat  volttia.  Kuukasjärven 

kieli on samaan aikaan tätä päivää ja 

Dostojevskin kieltä, se sallii teoksen 

säilyttää  oman,  loistokkaan  erityis-

arvonsa mutta tuo sen myös lähem-

mäksi  nykylukijaa.  Uusi  käännös 

on  kaikkea  sitä,  mitä  käännöskir-

jalta  niin  usein  odottaa,  mutta  joka 

toteutuu  näin  hienosti  valitettavan 

harvoin.

Nomen est omen?

Yksi  mahdollisista  tavoista  lähteä 

avaamaan  Rikoksen  ja  rangaistuksen 

rikasta  aatteiden,  teemojen  ja  ker-

rontatekniikoiden  aarreaittaa  on 

aloittaa  sen  päähenkilön  nimestä. 

Rodion  Romanovitš  Raskolnikovin 

kahtalaisen  luonteen  paljastaa  jo 

hänen sukunimensä (ven. raskol = ja-

kaantuminen, hajaannus, kahtiajako, 

halkaisu). Tällä tavoin Raskolnikovin 

nimi  viittaa  sekä  hänen  persoo-

nassaan vaikuttavaan dualismiin että 

toisaalta  konkreettisesti  hänen  teke-

määnsä  hirmutekoon,  koronkisku-

rieukon  kirvestappoon.  Romaanissa 

harrastetaan  vastaavaa  nimisymbo-

liikkaa  muutenkin:  esimerkiksi  Ras-

kolnikovin  järkevän  ja  toimeliaan 

opiskelijatoveri  Razumihinin  nimen 

takana on venäjän kielen sana razum, 

järki; terävä poliisipäällikkö Zametov 

taas  on  johdettu  verbistä  zametit’, 

huomata,  ja  niin  edelleen.  Venäjää 

osaavasta  nykylukijasta  vastaavat 

ratkaisut saattavat tuntua suorastaan 

osoittelevilta, varsinkin kun sivuhen-

kilöiden  henkilöhahmot  ovat  usein 

johdettavissa tuon yhden hallitsevan 

ominaisuutensa  kautta.  Ratkaisun 

taustalla  vaikuttavat  kuitenkin  sekä 

jatkokertomuksen  genre  että  rea-

lismin tyyppioppi, joka korosti hen-

kilöhahmojen  ominaispiirteitä  ih-

misryhmänsä tyypillisinä edustajina.

Raskolnikov  ei  tietysti  ole  vain 

tyyppi,  vaan  mitä  suurimmassa 

määrin  elävä  ihminen  kaikkine  si-

säisine ristiriitoineen, ja sen ansiosta 

hän  kuuluu  kirjallisuudenhistorian 

suuriin  henkilöhahmoihin.  Hän 

on  teoksen  kiistaton  keskushahmo, 

siinä  määrin  yhtä  Dostojevskin  ker-

ronnan  kanssa,  että  häntä  on  välillä 

jopa  vaikea  nimittää  päähenkilöksi, 

koska  lukija  viettää  hänen  tajun-

nanvirrassaan  niin  pitkiä  aikoja  ja 

koska  teosta  hallitseva  näkökulma 

on  miltei  tyystin  hänen.  Hänen 

kauttaan  ilmenee  teoksen  keskeinen 

problematiikka  ja  hänessä  kuvastuu 

se  vastakkainasettelu,  joka  teoksessa 

kulminoituu  nimenomaan  järjen 

ja  uskon  väliseen  kamppailuun. 

Teorian ja uskon, järjen ja tunteiden 

kahtiajako  ja  vastakkainasettelu  hei-

jastuu  koko  romaanin  rakenteeseen; 

se näkyy Raskolnikovin toiminnassa 

sekä  tietoisesti että tiedostamatta,  ja 

näiden  kahden  voiman  tasapaino  ja 

arvottaminen on myös Dostojevskin 

koko tuotannon ydinkysymyksiä.

Järki tai teoria

Koko  romaanin  ensimmäisen  puo-

liskon ajan Raskolnikovia hallitsevat 

hänen mieltään askarruttavat ja van-

gitsevat aatteet ja teoriat. Realismille 

tyypillisesti  Dostojevski  on  sisällyt-

tänyt  teokseensa  koko  joukon  aika-

kaudellaan suosittuja ja muodikkaita 

aatevirtauksia ja ideologioita. Joskus 

kirjailija jopa ennakoi aatteita, jotka 

ovat vasta tulossa (esimerkiksi Nietz-

schen yli-ihmiskäsitystä, joka ei vielä 

romaanin kirjoitushetkellä ollut syn-

tynyt,  tai  Freudin  psykoanalyysia, 

johon teos on osaltaan vaikuttanut). 

Raskolnikovin  surmatyön  taustalla 

ovat  eriasteiset  ja  monilähtöiset  yli-

ihmisyysaatteet,  joita  1800-luvun 

Venäjän  lukevan  sivistyneistön  kes-

kuudessa  liikkui  runsaasti.  Tärkein 

näistä on nihilismi, usko järjen yliver-

taisuuteen ja pyrkimys kieltää kaikki 

inhimilliset  tunteet  korostamalla 

toiminnassa  pelkästään  tieteellisesti 

todistettavia  seikkoja.  Raskolniko-

villa  nihilismiin  liittyy  myös  tietyn-

lainen  Napoleon-kompleksi  –  hän 

uskoo,  että  maailmassa  on  valittuja, 

jotka  ovat  oikeutettuja  tekemään 

suuria  tekoja,  jopa  tappamaan,  suu-

remman inhimillisen hyödyn saavut-

tamiseksi:  ”[...]  ihmiset  jakaantuvat 

luonnonlain  mukaisesti  ylipäätään 

kahteen  ryhmään:  alempaan,  taval-

Hanna Ruutu

Kahtiajaettu ihminen

Fjodor Dostojevski, Rikos ja rangaistus (Prestuplenije i nakazanije, 1866). 

Suom. Olli Kuukasjärvi. Otava, Helsinki 2008. 560 s.

---

niin & näin  4/2008 

listen  ihmisten  ryhmään,  joka  niin 

sanoakseni  muodostaa  yksinomaan 

kaltaistensa  siittämisestä  ja  synnyt-

tämisestä  huolehtivan  aineksen,  ja 

varsinaisiin ihmisiin, joilla on kykyä 

ja  lahjoja  esittää  omassa  piirissään 

uusi  puheenvuoro”  (328).  Todis-

taakseen  teoriansa  voiman,  lausu-

akseen  ”uuden  sanan”  Raskolnikov 

murhaa  ”täin”,  koronkiskurieukon. 

Mutta  murhasta  alkaa  hänen  tiensä 

kohti  täysin  toisenlaista  elämänym-

märrystä,  joka  rupeaa  vähä  vähältä 

murentamaan  järjen  ylivaltaa  hänen 

käyttäytymisessään ja tajunnassaan.

Raskolnikovia  liikuttelevien  aat-

teiden  ja  teorioiden  lisäksi  teokseen 

tuodaan  sivuhenkilöiden  kautta 

myös  muita  aikakauden  muotiaat-

teita,  esimerkiksi  Lebezjatnikovin 

edustama utopistinen sosialismi mo-

niavioisuuksineen  ja  äärimmilleen 

vietyine  yhteisöllisyyksineen.  Uto-

pistisen  sosialismin  ja  utilitarismin 

viitteitä  voi  lukea  myös  Raskolni-

kovin  murhaa  edeltävissä  ajatuksissa 

siitä,  että  yhden  koronkiskurieukon 

murha voi aiheuttaa hyvää lukuisille 

muille  ihmisille.  Murhan  tehtyään 

hän  tosin  huomaa,  ettei  ole  pys-

tynyt  elämään  oppiensa  mukaisesti, 

vaan  on  piilottanut  rahat  jakamatta 

niitä  kenellekään,  edes  itselleen. 

Yksi  Dostojevskin  tyypillisistä  kak-

soisolentohahmoista,  Raskolnikovin 

vastinpariksi  asettuva  läpeensä  tur-

meltunut  aatelismies  Svidrigailov 

taas  havainnollistaa  sitä,  mihin  pää-

henkilön  aatteet  olisivat  johtaneet 

ilman  sielua,  sydäntä  tai  tunteita. 

Svidrigailoville  toiset  ihmiset  ovat 

vain  välineitä  omien  tarpeiden  tyy-

dyttämiseksi,  eikä  hänen  maailman-

kuvassaan moraalille ole mitään sijaa. 

Tämä  tie  johtaa  kuitenkin  tuhoon. 

Svidrigailov  tekee  itsemurhan,  ja 

elämänsä  lopettamista  suunnittelee 

moneen otteeseen myös Raskolnikov 

siinä henkisessä kurimuksessa, jonka 

vallassa  hän  murhan  jälkeen  on.  Se 

ei kuitenkaan ole romaanin päähen-

kilön kohtalo.

Sielu

Raskolnikovin  teorian  tekee  tyh-

jäksi  hänen  inhimillinen  sydämensä 

tai  sielullinen  puolensa  –  juuri  se, 

joka  saa  hänet  sairastumaan  mie-

lenjärkytyksestä  murhatyön  jälkeen. 

Tätä  puolta  hän  ei  luonnollisesti 

tiedosta  itsessään  romaanin  alku-

puolella,  ennen  teoksen  käänne-

kohtaa – hänen tunnustustaan, joka 

tapahtuu romaanin puolivälissä. Sit-

tenkin hän pääsee henkisen puolensa 

kanssa sopuun vasta aivan romaanin 

lopussa.  Raskolnikovin  kahtalainen 

persoonallisuus  käy  tosin  ilmi  ker-

ronnassa  vähä  vähältä  koko  teoksen 

ajan:  se  ilmenee  ikään  kuin  tiedos-

tamattomina,  puolihuolimattomina 

laupeudentekoina,  joita  hän  har-

joittaa koko ajan, äkkinäisesti, varo-

matta,  ymmärtämättä  niitä  itsekään 

ja  ihmetellen  omaa  toimintaansa 

myöhemmin.  Hän  antaa  toistuvasti 

pois  omat  vähätkin  roponsa  aut-

taakseen apua tarvitsevaa kerjäläistä, 

prostituoitua  tai  Marmeladovin 

perhettä; näissä teoissa ilmenee Ras-

kolnikovin  todellinen  luonne,  jota 

hän  ei  itse  tiedosta  tai  edes  halua 

tiedostaa  ajatusten  askarrellessa  etu-

päässä  teorioiden  parissa.  Toinen 

ilmaisu Raskolnikovin sielusta, oma-

tunnosta  ja  alitajunnan  antamista 

varoituksista  ovat  unet,  joita  Dos-

tojevski  käyttää  mestarillisesti  enna-

koimaan  päähenkilönsä  kehityksen 

ratkaisevia  käännekohtia.  Paina-

jaiset ilmestyvät nimenomaan ennen 

murhaa, murhan jälkeen, ennen tun-

nustusta sekä viimeisen kerran epilo-

gissa, ennen Raskolnikovin lopullista 

valaistumista ja uuden elämän alkua. 

Tällöin  Raskolnikov  näkee  sairas-

vuoteellaan unen rutosta, joka johtaa 

suuren  osan  ihmiskunnasta  tuhoon: 

”Mutta  ketkään  ihmiset  eivät  mil-

loinkaan  pitäneet  itseään  niin  vii-

saina  kuin  nuo  tartunnan  saaneet. 

He  eivät  olleet  koskaan  pitäneet 

tuomioitaan, tieteellisiä päätelmiään, 

moraalisia  vakaumuksiaan  ja  usko-

muksiaan  yhtä  horjumattomina. 

Kokonaiset kyläkunnat, kaupungit ja 

kansat saivat tartunnan ja menettivät 

järkensä.  Kaikki  olivat  hädissään  ei-

vätkä ymmärtäneet toisiaan...” (684) 

Uni edeltää Raskolnikovin lopullista 

ymmärrystä  aatteiden  ja  teorioiden 

tuhoavasta  voimasta,  jonka  vallassa 

hän on itse ollut.

Mutta  ennen  kuin  tähän  pis-

teeseen  päästään,  Raskolnikovin 

täytyy  kärsiä  rangaistuksensa,  jota 

itse asiassa koko teoksen toinen puo-

lisko  käsittelee  ja  joka  itse  asiassa 

alkaa  vähä  vähältä  heti  murhan 

jälkeen.  Suurena  käännekohtana 

on  kohtaus,  jossa  Raskolnikov  tun-

nustaa tekonsa prostituoitu Sonjalle. 

Tämä  Raskolnikovin  naispuolinen 

vastinpari ilmentää romaanissa uskoa 

ja  sielua,  ja  hänen  tehtävänsä  on 

johdattaa  teoksen  päähenkilö  uu-

delleen yhteyteen kadottamansa hen-

kisyyden  ja  inhimillisten  tunteiden 

kanssa.  Tällä  tavoin  Raskolnikovin 

rangaistus ei itse asiassa olekaan van-

kilatuomio,  vaan  temaattisesti  ran-

gaistuksena  toimivat  päähenkilön 

tuskat  ja  mielenjärkytys  murhateon 

jälkeen. Raskolnikov valitsee Sonjan 

tunnustuksensa kohteeksi juuri siksi, 

että tämän kyky kärsiä on niin suuri; 

Sonja  on  uskossaan  niin  vahva,  että 

hän  pystyy  uhrautumaan  perheensä 

puolesta jopa prostituoiduksi, vaikka 

tietääkin, ettei se välttämättä muuta 

mitään.  Sonja  ottaa  kantaakseen 

myös Raskolnikovin ristin – kunnes 

Raskolnikov  ottaa  sen  lopulta  itse 

kantaakseen.

Romaanin  päätelmä  on,  ettei 

ihminen  voi  elää  ilman  uskoa, 

pelkkään  järjen  voimaan  luottaen. 

Vaikka  romaanin  rakenteeseen  ja 

juonenkulkuun  nähden  epilogi  vai-

kuttaa jotenkin lisätyltä, avaavat sen 

tapahtumat  Dostojevskin  sanomaa 

tarpeellisella  tavalla.  Raskolnikovin 

silmien  lopullinen  avautuminen  ja 

hänen  päätöksensä  avata  sydämensä 

niin  Sonjan  rakkaudelle  kuin  us-

kollekin  on  kuvattu  voimakkaan 

subliimin  kohtauksen  avulla.  Lo-

pulliseksi  vaikutelmaksi  romaanista 

eivät  sittenkään  jää  Raskolnikovin 

kokemat  sieluntuskat  ja  synkän  ah-

distuksen syöverit, vaan seesteisyys ja 

harmonia,  jälleensyntyminen,  toivo 

ja  usko  uuteen  elämään  –  ihminen, 

joka  on  päässyt  tasapainoon  järjen, 

uskon ja henkisyyden suhteen.

”

Mihin päähenkilön 

aatteet olisivat 

johtaneet ilman  

        sielua, sydäntä ja  

        tunteita.”