70
Talouskeskusten karjasuojat rakennet-
tiin perinteisesti hirrestä lamasalvok-
sina. Vasta 1800-luvun loppupuolella
jatkuvaa huoltoa tarvitseva hirsira-
kenne korvattiin kokonaan tai osittain
luonnonkivestä tai tiilestä rakennetulla
seinällä. Täysin huoltovapaata seinää
ei olekaan, mutta harmaasta graniitis-
ta valmistettu seinä on lähes ikuinen.
Ja toisaalta - kivinavetta kertoo talon
vauraudesta.
Teiskon pohjoisosan kallioissa ki-
viaines on poikkeuksellisen tasalaatuis-
ta. Sen kerrostumat, ”penkereet” ovat
vallankin harmaan graniitin alueilla sel-
keitä, eheitä, useimmiten vaakatasoisia
ja paikoin vielä hyvin paksuja. Selkeä
pengerrakenne helpottaa huomattavas-
ti kiven louhintaa. Kun Pohjankapeen
kylässä kiviesiintymät ovat vielä aivan
Näsijärven tuntumassa, kiviteollisuus
alkoi siellä varhain ja laajeni nopeasti.
Kivenlouhinnan sysäsi vauhtiin
Tampereen kaupungin rakennuskivi-
en tarve. Tampereen katujen ja torien
kiveäminen oli alkanut jo 1850-luvun
taitteessa, mutta 1800-luvun loppu-
puolella voimakkaasti kasvanut raken-
nusten rakentaminen ja kiven käyttö
niissä lisäsi kysyntää. Vuonna 1898
yksi louhija laivasi kiveä 2744 kuutiota.
(Laitinen 1988)
Kun kiveä louhittiin laivattavaksi
Tampereelle, sitä voitiin louhia myös
paikallisiin tarpeisiin. Suuret talot al-
koivat kiinnostua siitä karjasuojien
rakennusmateriaalina. Mattilaan teh-
tiin jo v. 1888 suuri kivinavetta, jonka
kiviseinät ovat kaksinkertaiset: kiviker-
rosten välissä on eristeenä sammalta ja
turvetta. Kiviharkot ovat suuria, jopa
2,5 m pitkiä, mutta niitä ei ole kovin
pitkälle mitallistettu. Siksi saumat ovat
leveydeltään vaihtelevia ja ovat pai-
koin vaatineet täytekiviä saumalaastin
tueksi. Ikkunoiden ja ovien yläpuolisia
harkkoja ei ole myöskään muotoon
hakattu, vaan aukkojen yläreunat ovat
suorat.
1800-luvun puolella tehtiin ki-
vinavetat myös mm. Kurjenlahteen,
Kauppilaan, Ala-Paavolaan, Ala-Yrjö-
KIVINAVETAT
1203
R III: rakennushistoria
Kivilouhimolla. (Jussi Mäenpää)
Iso-Kartanon kivinavetta vuodelta 900. KN 007
7
lään ja Iso-Koveroon. Iso-Kartanon
kivinavetta valmistui v. 1900. (SMK
1964) Osa taloista on lähellä Kapeen
kylää, osa laivareittien lähellä.
1900-luvun ensimmäinen vuosi-
kymmen oli kivinavettarakentamisen
huippuaikaa.
Harmaakiviharkoista
valmistui toistakymmentä karjasuojaa
ja myös makasiineja. Jugendin aika-
kaudella kiventyöstö tuli viimeistel-
lymmäksi, ja tulos näkyy esim. Ylä-
Kapeen kivinavetassa. Vuonna 1905
valmistuneen rakennuksen kiviharkot
ovat hyvin mittatarkkoja ja suorakul-
maisia. Seinien saumat ovat ohuet, ja
seinäpinnat ovat pystysuorat. Ikkuna-
ja oviaukkojen kohdalle on hakattu
kaarevat yläosat, joten massiivisen ki-
virakennuksen yleisilme on keveämpi.
Ylä-Kapeessa kuten jo Mattilas-
sakin rakennuksen räystäälle nouse-
van kiviladelman päälle on asennettu
hirsikehä, jonka päältä kattorakennel-
ma ja laudoitetut päätypinnat alkavat.
Joissakin vanhemmissa kivinavetoissa
kiviharkko-osa toimii vain korotetun
kivijalan omaisesti korkeamman hirsi-
rakenteen alla.
Kiviharkko karjasuojan seinäma-
teriaalina menetti 1910-luvulla nope-
asti suosiotaan. Ilveskosken lisäksi
kivinavetta valmistui Uskaliin vielä v.
1928. Viitaniemeen tehtiin kivihar-
koista vesisäiliö. Viimeisen kivinavetan
valmisti Aution taloa asunut kivityö-
mies omaan käyttöön v. 1948. Siinäkin
navetan, tallin ja kellarin sisältävä kivi-
osa jää kolmelta sivulta puurakenteis-
ten tilojen keskelle.
Kivinavettoja tehtiin myös Aito-
lahteen. 1903 valmistui Utukan talous-
keskukseen suuri harkkokivirakennus,
jota korotettiin 1920-luvulla tiilimuu-
rilla ja rankorakenteisella ullakolla.
Keson talolle valmistui v. 1906 komea
kivinavetta, jossa on tyylikkäästi haka-
tut aukkojen kaaret.
Kivinavettakaan ei kestä, jos kat-
to vuotaa. Useita kivikehiä on jäljellä
sellaisista navetoista, joiden kattora-
kenteet ja yläpohjat ovat painuneet
lahonneina kasaan. Kun karjaa ei enää
monellakaan tilalla ole, navetan säily-
minen on kiinni siitä, löytyykö raken-
nukselle korvaava käyttötarkoitus.
Ylä-Kapeen kivinavetta vuodelta 905. EK 007
Kun katto pettää, muurit jäävät.
KN 007
Saarlahden kiviaitta. EK 007
7
Aution kivinavetta vuodelta 98.
KN 007
Kivinen jääkellari Kulkkaan pihassa.
SK 998
Järvenpään navetan hienoa kivityötä.
JV 999
7
Aitta on todennäköisesti talousraken-
nuksista vanhin. Veden, pellon ja met-
sän anti ovat tarvinneet sekä pedoilta
että varkailta turvatun suojan. Tämän
rakennustyypin iästä antaa vihjeen
myös kielentutkijoiden käsitys siitä,
että sana aitta on saatu suomen kieleen
kantasuomalaiseen aikaan balttilaiselta
taholta. Aitolahden ja Teiskon alueella
aitan nimenä on ”puoli”, vaikka ny-
kyisin käytetään myös muotoja puoti,
puodi ja puori.
Alkuperäisenä aitta on tulisijaton
ja ikkunaton rakennus, jonka muita
asuinrakennuksesta erottavia ominai-
suuksia ovat ilmava alusrakenne sekä
täytepermannon ja laipion puuttumi-
nen. Maasto ja muiden ulkorakennus-
ten sijainti ovat vaikuttaneet aittojen
sijoitteluun samoin kuin niiden tehtä-
väkin. Aitat on yleisesti sijoitettu piha-
piiriin siten, että päivittäin tarvitut ja
käytöltään puhtaat ruoka- ja vaateaitat
ovat asuinrakennuksen lähellä. Muut
aitat ovat joko karjasuojien vieressä
tai tulenvaaran takia pihapiirin ulko-
puolella. Pelkät varastoaitat voivat
olla kauempana peltoteiden varrella.
Paikan on kuitenkin tullut olla kuiva ja
hyvin tuulettuva.
Pääosa aitoista on hirsistä lama-
salvostekniikalla valmistettuja satula-
kattoisia rakennuksia, joissa on Pirkan-
maalla yksi tai kaksi kerrosta. Alusra-
kenne on tärkeä aitan osa. Koska elin-
tarvikkeiden säilyminen oli turvattava
seuraavaan satokauteen asti, aitta oli
eristettävä kosteudelta ja tuhoeläimil-
tä ja tuuletus järjestettävä. Se onnis-
tui jalkarakenteen avulla. Ruoka-aitan
olennainen osa on halkaistusta pyörö-
hirrestä tehty jalkojen ja seinien välissä
oleva nousueste nimeltään hiirilauta.
Aitta saattaa myös levätä hirsikehikon
eli salvosjalan varassa. (Kolehmainen
1983)
AITAT
1204
R III: rakennusperintö
Raiskion pieni otsa-aitta. SK 998
Keskisen liha-aitta, tyyppiä pitkäposkinen otsa-aitta. EK 007
Dostları ilə paylaş: |