Great Britain, British Jews, and the international protection of Romanian Jews, 1900-1914: a study of Jewish diplomacy and minority rights

 
 
214
 
the Conjoint insisted that Romania would fulfil the provisions of the treaty by 
granting the Romanian Jewish population full citizenship en masse. Partial 
naturalisation of selected groups was rejected. Jewish citizenship would 
subsequently lead to the abolishment of Romanian anti-Jewish legislation, since 
Jews could no longer be treated as aliens.  
 
From the full equality of Romanian Jews, the fulfilment of the Conjoint’s 
implicit objective would follow. The worldview of the non-Zionist Anglo-
Jewish elite would be reinforced if Jewish emancipation in Romania came to 
pass following emancipatory models adopted from Western Europe. Romanian 
Jews would become useful citizens of Romania who could be integrated into 
Romanian society. Furthermore, Jewish emigration from Romania would cease, 
and embarrassing immigration problems in Britain would hence be brought to 
an end. In short, the Jewish question would be solved in Eastern Europe, exactly 
as the Anglo-Jewish leaders wished.  
 
Did Jewish diplomacy achieve any results in the Romanian problem? One 
is tempted to say not really. Romania made minor concessions to Jews in 
relation to its application of anti-Jewish legislation, but these compromises were 
not  direct results of Jewish diplomacy. Admittedly, due to Jewish efforts, the 
situation of Romanian Jews attracted attention in the Foreign Office, and it was 
known in Romania that Britain basically did not approve of Romanian policy on 
Jews. This might have restrained Romanian anti-Jewish policy. 
 
Anglo-Jewish diplomacy did not result in any visible improvement in the 
situation of Romanian Jews before 1914. The legal emancipation of Romanian 
Jews only came to pass after the First World War. However, Jewish diplomacy 
was crucial in bringing the issue of minority protection to the fore on a number 
of occasions. In the bigger picture, the activities of the Anglo-Jewry on behalf of 
Romanian Jews were a significant phase in the history of minority protection. 
This policy continued in earnest in the aftermath of the First World War, when 
Jewish leaders played a major role in shaping international minority protection 
standards.  
 

---

 
215
YHTEENVETO (FINNISH SUMMARY) 
 
 
Britannia, Britannian juutalaiset ja Romanian juutalaisten kansainvälinen 
suojelu, 1900–1914: Tutkimus juutalaisesta diplomatiasta ja vähemmistöoi-
keuksista. 
 
 
Tutkimuksen lähtökohdat 
 
Euroopassa eli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa hyvin erilaisessa oikeu-
dellisessa ja yhteiskunnallisessa asemassa olevia juutalaisyhteisöjä. Juutalaisten 
emansipaatio oli toteutunut useimmissa läntisen Euroopan ja Keski-Euroopan 
maissa, mutta joissakin itäisen Euroopan maissa, erityisesti Venäjällä ja Roma-
niassa, juutalaiset elivät vailla kansalaisoikeuksia ja heidän elämäänsä rajoitet-
tiin juutalaisvastaisella lainsäädännöllä. Tällaisessa tilanteessa vaikutusvaltaiset 
länsieurooppalaiset juutalaisyhteisöt, mukaan lukien Britannian juutalaiset, 
katsoivat velvollisuudekseen auttaa vähäosaisempia juutalaisia ja ponnistella 
näiden aseman parantamiseksi. Heidän toimintaansa voidaan kutsua ”juutalai-
seksi diplomatiaksi”. 
 
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Romanian väestöstä suurimmillaan 
4,5 % eli lähes 270 000 asukasta oli juutalaisia. Suurin osa juutalaista oli muut-
tanut 1800-luvun kuluessa Venäjältä ja Itävalta-Unkarista ja asettunut asumaan 
Pohjois-Romaniaan, Moldaviaan. Kun Romania itsenäistyi vuonna 1877, Eu-
roopan suurvallat määräsivät seuraavana vuonna Berliinin sopimuksessa, että 
juutalaisia tuli kohdella Romaniassa tasa-arvoisina muun väestön kanssa. Tämä 
sopimuspykälä ei kuitenkaan toteutunut käytännössä, vaan juutalaiset jäivät 
ilman Romanian kansalaisuutta, mikä mahdollisti muukalaisvastaisten lakien 
käyttämisen heitä vastaan. Vaikka suurvallat olivatkin tunnustaneet Romanian 
itsenäisyyden, ne kuitenkin tulkitsivat, ettei Romania ollut täysin noudattanut 
sopimusvelvoitteitaan,  
 
Tässä tutkimuksessa Romanian juutalaisten tilannetta tarkastellaan kan-
sainvälisen vähemmistöjen suojelun ja juutalaisten diplomatian kautta.  Tutki-
muksen kohteena ovat Britannian juutalaisten diplomatia ja Britannian hallituk-
sen näkemykset liittyen Romanian juutalaisten asemaan. Tutkimuskysymykset 
liittyvät ensinnäkin juutalaisten diplomatian harjoittamiseen: miten Britannian 
juutalaiset harjoittivat diplomatiaa, ketkä henkilöt ja mitkä järjestöt olivat pää-
roolissa, mitkä olivat tavoitteet ja kuinka hyvin tavoitteisiin päästiin. Toisaalta 
tarkastellaan millainen suhde Britannian hallituksella — käytännössä ulkomi-
nisteriöllä — oli juutalaisen diplomatian harjoittajiin, tekikö Britannia mitään 
Romanian juutalaisten hyväksi ja miten mielipiteet erosivat ulkoministeriön 
sisällä.  
 
Tutkimus keskittyy myös politiikan taustalla olleisiin motiiveihin; tämä 
koskee sekä Britannian juutalaisia että ulkoministeriötä. Taustalla oli ensinnä 
kansainväliseen vähemmistöjen suojeluun liittyviä motiiveja ja käsityksiä juuta-
laisemansipaation toteutumisesta. Toisaalta asiaan vaikuttivat myös ajankohtai-

---

 
216 
set poliittiset kysymykset kuten siirtolaisuuteen liittyneet ongelmat ja Balkanin 
alueen poliittinen tilanne. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota näiden tekijöi-
den muutokseen tarkasteluajanjakson kuluessa.  
 
Juutalainen diplomatia   
 
Juutalaisen diplomatian käsitettä on viime vuosikymmeninä käytetty tutkittaes-
sa emansipoituneiden ja etuoikeutettujen juutalaisyhteisöjen ponnisteluja sor-
ron alla eläneiden uskontoveriensa hyväksi. Määrittelyn alle sisältyy suora in-
terventio vakavissa tilanteissa, taloudellinen painostus, yritykset vaikuttaa ko-
timaan hallitukseen sekä yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen. Toiminnan 
kohteena on saada aikaan muutos ns. kohdemaan viranomaisten juutalaisvas-
taiseen toimintaan. 
 
Kun yksittäiset juutalaisjohtajat olivat 1800-luvun puolivälin tietämillä 
vedonneet kärsivien uskonveljiensä puolesta, vetoomukset osoitettiin yleensä 
suoraan kohdemaan viranomaisille ja hallitsijoille. 1800-luvun loppupuolella ja 
1900-luvun alussa Britannian juutalaisjohtajien painostus kohdistui kuitenkin 
oman maan, ei kohdemaan, hallitukseen. Tässä toimintalinjassa oletettiin, että 
juutalaisten pyyntöjen seurauksena oma hallitus ottaisi vuorostaan yhteyttä 
kohdemaan hallitukseen ja painostaisi tätä parantamaan kohdemaan juutalais-
ten asemaa. Samalla otaksuttiin, että kotimaan hallitus suhtautuisi pyyntöihin 
myönteisesti ja että juutalaisen diplomatian ja Britannian ulkopolitiikan edut 
kohtaisivat: juutalaisten emansipaatio ja suvaitsevaisuuden edistäminen käsitet-
tiin hallituksen ja juutalaisten yhteisiksi tavoitteiksi.  
 
Länsi- ja Keski-Euroopan sekä Yhdysvaltain juutalaiset perustivat 1800-
luvun puolivälistä alkaen lukuisia järjestöjä, joiden tehtävänä oli joko yksin-
omaan tai muiden toimien ohella auttaa juutalaisten emansipaation toteutumis-
ta niissä maissa, joissa juutalaisten asema oli huono. Tärkein näistä oli epäile-
mättä ranskalais-kansainvälinen järjestö Alliance Israélite Universelle (AIU), 
joka perustettiin vuonna 1860. Britannian juutalaisilla oli erityisesti ulkopolitii-
kan hoitamiseen tarkoitettu toimielin, Conjoint Foreign Committee. Kaksi kes-
keistä juutalaisjärjestöä, Board of Deputies of British Jews (BDBJ) ja Anglo-
Jewish Association (AJA) perustivat sen vuonna 1878 koordinoimaan emojärjes-
töjen ulkopolitiikkaa. BDBJ oli perinteisesti ollut juutalaisten tärkein edustuk-
sellinen organisaatio, johon synagogat valitsivat edustajansa ja joka myös edusti 
juutalaisia viranomaisiin päin. AJA oli perustettu vasta vuonna 1871 AIU:n haa-
rajärjestöksi, ja oli esikuvansa mukaisesti tiiviisti mukana edistämässä juuta-
laisemansipaatiota ulkomailla.  
 
BDBJ:n ja AJA:n puheenjohtajat toimivat vuorotellen puheenjohtajina Con-
joint Committeen kokouksissa. Tutkimusajanjaksolla BDBJ:n puheenjohtajina 
olivat Joseph Sebag-Montefiore vuoteen 1903 saakka ja David L. Alexander 
vuodesta 1903 eteenpäin. AJA:n puheenjohtaja oli Glaude G. Montefiore. Hei-
dän nimissään myös yleensä käytiin kirjeenvaihtoa Britannian ulkoministeriöön 
päin ja julkaistiin lehdistötiedotteita. Vuoden 1908 paikkeilla Conjointin strate-
giseksi käytännön johtohahmoksi nousi journalisti Lucien Wolf, jolla ei varsi-

---