Great Britain, British Jews, and the international protection of Romanian Jews, 1900-1914: a study of Jewish diplomacy and minority rights
Yüklə 1,4 Mb. Pdf görüntüsü
|
- Bu səhifədəki naviqasiya:
- Britannian ulkoministeriön asenne
217 naisesti ollut muodollista asemaa organisaatiossa. Wolf laati tärkeimmät Con- jointin muistiot, kirjeet ja lehtikirjoitukset. Ennen ensimmäistä maailmansotaa juutalaisen diplomatian harjoittami- nen oli nimenomaan juutalaisen eliitin hallussa. Ulkopoliittiset asiat pidettiin tarkoituksella mahdollisimman pienen sisäpiirin hallussa. Conjoint Committeen jäsenten mielestä ulkopuolisten yksityisluontoinen asioihin sekaantuminen ei ollut toivottavaa, vaan ulkopoliittiset hankkeet oli kanavoitava Conjoint Com- mitteen kautta. Jotkut Britannian juutalaiseliittiin kuuluneet henkilöt pyrkivät ajoittain esittämään omia mielipiteitään siitä, kuinka Romanian juutalaisia tuli auttaa. Näihin näkemyksiin sisältyi yleensä kritiikkiä ”virallista” diplomatiaa kohtaan. Esimerkkinä aktiivisesta ulkopolitiikkaan sekaantujasta voidaan mainita roma- nialaissyntyinen rabbi Moses Gaster, joka asemansa puolesta kuului juuta- laisyhteisön korkeimpaan kerrostumaan, muttei ollut mukana diplomatian har- joittajien ydinjoukossa. Ulkopolitiikkaa koskevaa tietoa, uutisia ja mielipiteitä levitti juutalainen viikkosanomalehti Jewish Chronicle. Lehti heijasti eliitin aja- tuksia, mutta sillä oli myös omia, edellisistä eroavia käsityksiä. Kun sionisti Leopold Greenberg vuonna 1906 osti lehden, kriittiset näkemykset lisääntyivät jonkin verran toimituksellisessa aineistossa — Conjoint Committeen johtohah- mothan vastustivat sionismia, joten Greenberg oli jo lähtökohtaisesti heidän kanssaan eri mieltä juutalaisen yhteisöpolitiikan perusasioista. Juutalaiseen diplomatiaan liittyi keskeisenä osana yhteistyö eri maiden juutalaisjärjestöjen välillä. Britannian juutalaiset olivat tiiviissä yhteistyössä Länsi- ja Keski-Euroopan sekä jossain määrin myös Yhdysvaltain juutalaisten kanssa. Tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat Saksassa, Itävallassa ja ennen kaikkea Ranskassa. Kansainvälinen yhteistyö ja koordinointi ei suinkaan välttämättä merkin- nyt yhteistoimintaa kohdemaan juutalaisten kanssa. Kohdemaan juutalaisten omat toivomukset jäivät usein taka-alalle, kun Britannian juutalaiset harjoittivat diplomatiaansa. Romanian juutalaiset olivat nimenomaan toiminnan kohteita, eivätkä aktiivisia yhteistyökumppaneita. Osa Romanian juutalaisista kannatti ulkomaisten juutalaisten diplomatiaa apukeinona, mutta osa piti ulkopuolista asioihin puuttumista pikemminkin haitallisena, ja halusi vedota itse suoraan Romanian hallitukseen. Ajoittain Britannian juutalaiset toki perustivat toimin- tansa myös Romanian juutalaisten mielipiteisiin, mutta tiivis yhteistyö ei yleen- sä toteutunut. Näkyvin esimerkki yhteistoiminnasta löytyy vuosilta 1913—1914, kun Britannian juutalaiset kampanjoivat yhdessä romanialaisen juutalaisjohta- jan Adolf Sternin kanssa. Stern matkusteli ympäri Eurooppaa neuvottelemassa eri juutalaisjärjestöjen kanssa, ja painostustoimintaa suunniteltiin tiiviisti yh- dessä. Britannian ulkoministeriön asenne Britannian juutalaisjohtajien ennakko-oletus oli, että Britannian hallitus oli Ro- manian kysymyksessä samalla puolella kuin Conjoint Committee. Tämä tulkin- ta piti paikkansa tiettyyn rajaan saakka: molemmat tahot olisivat toki halunneet 218 Romanian muuttavan juutalaispolitiikkaansa. Kuitenkin Britannian ulkominis- teriön ja juutalaisjohtajien intressit erosivat joskus toisistaan. Näkemykset Ro- manian juutalaisten auttamisen tärkeydestä erosivat; juutalaisjohtajille kysymys oli oleellisen tärkeä, kun ulkoministeriölle se ei ollut erityisen keskeinen tavoite. Tästä seurasi myös erimielisyyksiä siitä, kuinka voimakkaasti Romaniaa tuli painostaa parantamaan juutalaistensa kohtelua. Britannian ulkoministeriö suh- tautui Romanian juutalaisten koettelemuksiin sinänsä myötätuntoisesti. Toi- minta oli kuitenkin pidättyväistä, sillä vaikka ulkoministeriö ei halunnut suu- tuttaa juutalaisjärjestöjä, se ei toisaalta myöskään halunnut ärsyttää Romaniaa ja vahingoittaa maiden välisiä suhteita. Tällainen varovaisuus oli Britannian oman politiikan kannalta kaikkein järkevin toimintatapa. Britannia liitti Romanian juutalaisten tilanteen tiiviisti Berliinin sopimuk- sessa vuonna 1878 luotuun Balkanin alueen kansainväliseen järjestelmään. Mi- käli vallitsevaan tilanteeseen tehtäisiin muutoksia, kaiken täytyisi tapahtua suurvaltojen yhteisen toiminnan kautta. 1900-luvun alkuvuosina Britannian hallitus oli verraten halukas toimimaan Romanian juutalaisten puolesta. Kun Yhdysvallat lähetti vuonna 1902 Romanian juutalaisten huonoa kohtelua kos- kevan Hayn nootin, Britannia otti noottiin myönteisen kannan ja tiedusteli muilta suurvalloilta, ryhtyisivätkö nämä toimiin Romanian juutalaisten puoles- ta. Tunnustelu ei johtanut tuloksiin. Kun vuosikymmen läheni loppuaan, Bri- tannian asenne tuli varovaisemmaksi. Passiivisuutta perusteltiin usein nimen- omaan vuoden 1902 tapahtumilla: muut suurvallat eivät olleet halunneet toimia silloin, joten ne eivät luultavasti suostuisi toimimaan vastaisuudessakaan. Eroa vuosisadan muutaman alkuvuoden ja myöhempien vaiheiden välillä ei kuiten- kaan tule liioitella, koska Britannian asenne oli koko ajan pidättynyt ja varovai- nen. Tutkimuskirjallisuudessa on joskus viitattu juutalaisvastaisten asenteiden vaikutukseen Britannian ulkoministeriön asenteiden muotoutumisessa. An- tisemitismi ei kuitenkaan ollut ulkoministeriön toiminnassa ratkaiseva asia — ainakaan Romanian tapauksessa. Joskus yksittäiset virkamiehet saattoivat esit- tää hieman epäasiallisia kommentteja juutalaisista ja ajoittain Romaniassa ase- mapaikallaan olleet diplomaatit saattoivat omaksua romanialaisten selityksiä ja asenteita sellaisinaan. Kuitenkin näiden seikkojen vastapainoksi täytyy huo- mauttaa, että virkamiehet esittivät ylemmyydentuntoisia ja halventavia kom- mentteja myös romanialaisista, todennäköisesti vielä enemmän kuin juutalaisis- ta. Ulkoministeriö ei siis missään tapauksessa ollut Romanian ”puolella” juuta- laisia vastaan. Romanian argumentit pysyivät samoina koko tarkastelujakson ajan. Ro- manialaiset vetosivat siihen, että kun suurvallat olivat tunnustaneet Romanian itsenäisyyden vuonna 1880, ne olivat samalla luopuneet interventio- oikeudestaan. Suurvallat olisivat siis tämän tulkinnan mukaan hyväksyneet sen, ettei Romaniassa myönnetty juutalaisväestölle maan kansalaisuutta. Ro- mania kiisti, että maassa vainottaisiin juutalaisia. Juutalaisvastainen lainsäädän- tö puolestaan oli tarkoitettu suojaamaan romanialaisia ulkomaisten valta- asemalta. Romanian hallitus pyrki ajoittain levittämään omaa tulkintaansa tu- Yüklə 1,4 Mb. Dostları ilə paylaş:
|