70
ALA-PAAVOLA
1111
Kotkanniementie 11, Paavola-2-200
yksityisomistuksessa
RKM IIIv: rakennusperintö, kulttuurihistoria, maisema
Paavolan kylän kaksi tilaa, Ylinen ja
Alinen eli Ala-Paavola ovat olleet v.
1557 piispan lampuotitiloina. Nykyi-
sellä omistajasuvulla Ala-Paavola on
ollut vuodesta 1870. (Arajärvi 1954,
SMK 1964)
Hirsinen päärakennus on raken-
nettu Uskalinlahteen laskevan rinteen
päälle 1700-luvun lopussa. Ennen
vuotta 1911 se käsitti pirtin ja keittiön
lisäksi kaksi kamaria. Kun vuoden 1911
jälkeen tehty veranta muutettiin lämpi-
mäksi tilaksi ja vintille tehtiin huoneita,
taloon tuli kahdeksan huonetta. (Ala-
Paavola) Sitä on nyttemmin uudelleen
vuorattu ja osa ikkunoista on vaihdettu
neliömäisiksi. Ulkoasu on täydellisesti
muuttunut.
Pihapiirissä on vanhempi tupa,
jonka hirsirunko on järeää hirttä. Sen
jatkeena ollut tallirakennus purettiin
v. 1937. Eteläsivulla on kiilakivistä ra-
kennettu massiivinen navetta, joka on
rakennettu v. 1897. Sen poikkipäädys-
sä on koristeellinen ikkuna, jossa osa
ruuduista on värilasia.
Talossa on aikoinaan pidetty täy-
sihoitolaa. Muiden muassa runoilijat
Elina Vaara ja Lauri Viljanen ovat viet-
täneet siellä kesiään.
Kivinavetta. EK 007
Päärakennuksen itäpääty uusittuna. EK 007
Vanha tupa pihan puolelta. EK 007
7
KOTKANRANTA
1112
Kotkanniementie 113, Paavola-2-73
Kiinteistö Oy Tampereen Kotkanniementie 113
RM III: rakennushistoria, maisema
Varatuomari Carl Aejmelaeus oli os-
tanut Ala-Paavolasta toistakymmen-
tä hehtaaria käsittävän rantapalstan.
Paikka oli aikaisemmin saaressa, jonka
kautta kulki teiskolaisten talvitie. Salmi
oli sittemmin täytetty tietä varten.
Tilalle rakennettiin perimätiedon
mukaan vuoden 1922 paikkeilla suuri
puuhuvila. Rakennuksen monimuo-
toisuus, kattomuoto ja pieniruutuiset
ikkunat antavat aihetta olettaa, että hu-
vila rakennettiin jo aikaisemmin jugen-
din aikana, ja sitä on vähäisesti muu-
tettu vuoden 1922 tienoilla. Lautavuo-
ratussa huvilassa on neljä parveketta ja
kaksi kuistia; yksi puukonsolein tuettu
parveke on rakennettu melkein um-
peen. Päädyissä on auringonnousua
kuvaavat harjakoristeet.
Aejmelaeus myi huvilan ja osan
tilasta vuoden 1950 vaiheilla. Tampe-
Muotojen moninaisuuttta päärakennuksessa. EK 007
reen Keuhkovammayhdistys ry omisti
sitä vuosina 1960-2005. Sinä aikana
tilalle rakennettiin uusi rantasauna ja
ruokalarakennus. (Virkkula)
Päätyparveke. EK 007
Vanha rantasauna. SK 998
7
VILLA STRANDELLA / LINKOLA
1113
Kotkanniementie 114, Paavola-2-51
yksityisomistuksessa
Lars Sonck 1916, Veikko Malmio 1943
RKM II: rakennustaide, kulttuurihistoria, maisema
”Vuonna 1916 arkkitehti Lars Sonck
suunnitteli kauppias Oscar Strandellille
hirsihuvilan Pyynikin pohjoisrinteeseen
Palomäentie 23:een. --- Villa Strandella
ei kauan saanut olla alkuperäisellä pai-
kallaan. Apteekkari Severi Haapanen
osti tontin ja rakensi sille vuonna 1928
palatsinsa, ---Huvilan puolestaan osti
tehtailija Julius Syrén ja siirsi sen Näsi-
järven rannalle Teiskon pitäjän Paavo-
lan kylään.” (Kivinen 1982)
Kotkanniemen etelärinteeseen pys-
tytetty huvila on salvottu pyöreistä hir-
sistä ristinurkille, joissa hirsi on suora-
kulmainen. Päädyissä on lautavuoraus.
Kuperaharjainen katto sekä pulleat ko-
ristepylväät pääoven ja joidenkin ikku-
noiden ympärillä tuovat rakennukseen
barokkimaista muhkeutta. Rakennus oli
Pyynikillä luonnonkivisokkelin päällä,
jota uudella paikalla korvaavat pilarit ja
puusäleikkö eivät keveydessään vastaa.
Sisätiloissa ovat säilyneet alkuperäiset
komeat kaakeliuunit sekä veistetyt tam-
miportaat ja –panelit.
Rantaan rakennettiin 1940-luvun
loppupuolella hirsinen, loivalappeinen
saunamökki, jonka suunnitteli silloisen
omistajan vävy Veikko Malmio. Tum-
maksi käsitelty rakennus sopii erin-
omaisesti ympäristöönsä.
Syrén ei itse asunut huvilalla, vaan
vuokrasi sitä kesäasukkaille, samoin
kuin seuraava omistaja. V. 1935 profes-
sori Ernst Linko osti huvilan. Vierestä
ostetun lisäpalstan nimeksi tuli Linko-
la, ja niin koko paikka sai myös saman
nimen. Vuoden 1959 jälkeen huvilan
on omistanut Hemmingin suku. (Hem-
minki+)
Päärakennuksen länsisivu. EK 007
Huvila Pyynikillä. (Anna-Maija Palkola)
Itäsivun barokkiaiheita. EK 007
7
TALLBACKEN
1114
Uittoniementie 50, Paavola-1-4
HH Capital Oy
RM III: rakennushistoria, maisema
Kauppias Oskar Strandell osti v. 1912
Yli-Paavolan perintötilasta Tallbacken
-nimisen vajaan hehtaarin suuruisen
tilan.
Tervalahden Uittoniemen keskel-
le rakennettiin puolitoistakerroksinen
puurakenteinen huvila ja saunaraken-
nus. Strandell oli jo vuosisadan alus-
sa rakennuttanut huvilan Aitolahteen
Bergbackan tilalle. Sen suunnitteli hä-
nen veljensä Frithiof Strandell, joten
voisi olettaa hänen piirtäneen myös
uuden huvilan saunoineen. Siitä ei ole
kuitenkaan varmaa näyttöä.
Vaakalaudoituksella vuorattu ju-
gendhenkinen huvila on rakennettu
korkealle perustalle. Vanhanajan huvi-
lailmettä luovat kaksipuolinen sisään-
käyntiportaikko, katon päätykoristeet
sekä pienet pyöreät vintti-ikkunat. Ra-
kennus on 2000-luvun vaihteessa pe-
ruskorjattu kokonaan, jossa yhteydes-
sä korkeaan alustatilaan rakennettiin
aputiloja ja niiden oven päälle tehtiin
pieni suojakatos. Rakennus sai uuden
vaaleanvihreän värisävyn. (Heiskanen)
Hirsipintaisessa puolitoistakerrok-
sisessa saunassa on samaa henkeä kuin
huvilassa. Päätyparveke ja harjan puu-
koristelu tekevät siitäkin huvilamaisen.
Tumma pintakäsittely sulauttaa sen
rantamaisemaan. Rakennusta lienee
korotettu 1920-luvun lopulla.
Strandellin kuoltua tilan raken-
nuksineen osti prokuristi Kusti Suvan-
to v. 1921. Sen jälkeen omistajia on
ollut useita.
Päärakennuksen itäsivu. Keijo Heiskanen 008
Sauna järveltä. Keijo Heiskanen 008
Dostları ilə paylaş: |